Meluvallin korotusehdotuksemme

10.10.2018

Palokallion Omakotiyhdistys on esittänyt Tampereen kaupungille, että meluvallia korotettaisiin valtatie 3:n (VT3) Valkamankadun ja Varvarinkaaren välisellä alueella.

Sulkavuoren louheesta meluvallia

Palokallion Omakotiyhdistyksen hallituksen kokouksessa 3.9.2018 keskusteltiin melutilanteesta Valkamankadusta etelään päin.

Todettiin, että melutaso Peltolammin, Palokallion ja Multisillan alueilla on kasvanut johtuen VT3:n liikennemäärien lisääntymisestä.

Esitämme, että VT3:n melusuojausta (meluvallia) korotetaan ja jatketaan etelään Valkamankadulta Varvarinkaarelle asti käyttäen Sulkavuoren louhinnasta saatua louhetta.

Melun suojaus pitää olla yhtenäinen Valkamankadun sillan kohdalla.

Esitystä puoltavat:

  • Multisillan Omakotiyhdistys, Heikki Alkiomäki , pj

  • As. Oy Peltolammin Pirtit, Aki Järvinen, pj

  • Peltolammiseura

 

Palokallion Omakotiyhdistys ry:n hallitus